Ei tässä oikeen oo enää muuta sanottavaa. Ikävä tulee mun pikkuista murmelia, tai siis saukkoa. 

Paljon ehdittiin kokea yhdessä, olin kuudennella luokalla ku sain ton jäniksen, se oli sillon 7 viikkoinen pieni poika. En olisi ikinä uskonu, että 11 ja puoli vuotta saisin pitää sen pienen karvapallon itelläni.

Mara oli mun mukana monessa paikassa; kesätyöpaikoilla Alajärvellä, sekä 2 kesää Ikaalisissa jossa se sai juosta vapaana ympäri pimeähköä tallivinttia. Se rakasti sitä paikkaa! Monesti ollaan oltu Sinin luona, Mara oli mulla Huittisissa yhen vuoden... Monta paikkaa se pupu on nähny!

Pienenä Mara tunki ittensä mm. ratsastussaappaaseen, josta sitä oli kiva yrittää kaivaa pois ja kerran se hyppäs sängyltä suoraan 10 litran vesisankoon. Sillä oli ihme aggressio pullonkorkkeja kohtaan. Jos se näki pullokorkin, se nosti sen ilmaan, huito käpälillä ja sitte se lähti juoksemaan sen kans ympäri huonetta. Mara myös tykkäs syödä ötököitä, jos se näki niitä lattialla. Kärpäset ja koppakuoriaiset oli kova sana. Jos Mara halus silitystä, se tunki päätänsä käden alle.

    

 

    

 

            

    

 

 Menettäminen on saadun rakkauden hinta