Kuluneella viikolla kerroinkin jo siitä, että aion lähtee mukaan hyväntekeväisyystoimintaan. Oon laittanu paperit menemään PDSA:lle ja Wadarsille. Molemmat on eläimiin liittyviä järjestöjä, Wadars on paikallinen animal rescue - järjestö, joka pelastaa lemmikkejä ja villieläimiä pulasta, sekä ylläpitää löytöeläintaloa. Oon ottanu enemmän selvää tosta PDSA:sta, sen päätoimintaperiaate on tarjota vähätuloisille eläinlääkäripalveluja, mikä on hieno ajatus, sillä kanin omistajana tiiän että niinkin pienen eläimen vieminen eläinlääkärille on melko kallista... PDSA:n voi viedä ilmeisesti ilmaiseksi lemmikkinsä hoitoon, jos tietyt ehdot omista tuloista täyttyy. Eli tarkotuksena on, ettei rahan puute estä hoitamasta lemmikkiä kuntoon. Wadarsilta mulle laitettiin mailia että ne ottaa maanantaina yhteyttä. 

Oon tässä jo jonkin aikaa pohtinu Englantilaisen ja Suomalaisen kulttuurin eroja, ja täytyy myöntää ettei niitä ihan älyttömästi oo. Mutta hyväntekeväisyys on yks iso ero ainakin meikäläisen silmin.

Joo, onhan meillä Suomessa kaikenmaailman gaaloja, joissa kerätään rahaa mihin milloonkin (lähinnä apua tarvitseville lapsille), mutta kyllä suomalainen hyväntekeväisyyskulttuuri on kaukana täkäläisestä. 

Kun päätin, että haluan mukaan eläinjärjestöjen toimintaan ja aloin tutkimaan mitä on tarjolla, törmäsin ensimmäisenä vapaaehtoistyö-nettisivustoon. Laitoin sinne hakualueeksi tämän meidän kaupungin ja mulle aukes lista sadoista paikoista, jotka hakee vapaaehtoisia ihmisiä toimintaan mukaan. Useimmis oli vaatimuksena, että ehtis olla toiminnassa mukana vähintään 3-4 tuntia viikossa. Eli siis yhden aamupäivän / iltapäivän. Paikkoja oli laidasta laitaan, lasten ja nuorten parista kukkien lajitteluun ja siitä vanhusten ruokapalvelusta erilaisten tapahtumien järjestelyyn. Jokaisella vähänkin suuremmalla paikkakunnalla, Worthing mukaan luettuna, on vapaaehtoistyötoimisto, jossa voi käydä katsomassa vapaana olevia paikkoja ja ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi.

Lisäksi todella monet vapaaehtoisjärjestöt ylläpitää ns. charity shop:ja, lähinnä suomessa taidettais tuntea nimellä pelastusarmeijan kirpputori, mutta nää liikkeet on ihan normi vaatekaupan näkösiä liiketiloja, mutta niihin voi viedä tavaraa myyntiin ja tehdä lahjoituksia. Suurin osa näistä liikkeistä toimii täysin vapaaehtoisten pyörittämänä. Kävin äsken tutkimusmielessä palloilemassa kylällä ja samalla laskin, montako tällaista charity shop:ia täältä löytyy. Kuljin pelkästään keskuskatua pitkin ja sain tulokseksi 10. Niitä voi olla enemmänkin, sillä usein ne on ihan tavallisten liikkeiden näkösiä, eli jos ei tiedä asiasta enempää, ei välttämättä huomaa niiden olevan hyväntekeväisyysjärjestön ylläpitämiä myymälöitä. Tänäänkin sain vahingossa tietää yhdestä hyväntekeväisyysmyymälästä, kun menin kattomaan netistä Oxfam bookshopin aukioloaikoja, sain selville että se on vähä samantyyppinen järjestö kun Amnesty. Samanlaisia esimerkkejä riittää pitkäksi jonoksi.

Suomessa hyväntekeväisyys tarkottaa sitä, että kerran vuodessa eri järjestöt järjestää keräyksen, eli voi kaupoissa yms. laittaa rahaa keräyskannuun. Tai sitten televisiossa pyörii silloin tällöin mainoksia, pelastakaa itämeri - lahjoita nyt. En tiiä mikä täällä on toimintamalli, mutta mun mielestä Suomessa perus-hyväntekeväisyyden taso, eli ns. ruohonjuuritaso puuttuu käytännössä kokonaan.

Jos Suomessa haluaa lähteä mukaan hyväntekeväisyystyöhön, on paikat melko vähissä. Suuremmissa kaupungeissa toki on eläinsuojeluyhdistykset (Etelä-Pohjanmaan alueella taitaa olla 1kpl, eli Seinäjoella). Jos et Suomessa asu kaupungeissa: Helsinki-Espoo-Vantaa, Tampere tai Turku, on melko turhauttavaa todennäkösesti etsiä vapaa-ajan viettotapoja hyväntekeväisyyden parista. 

Tein äsken vähän tutkimusta Suomessa tarjolla olevista vapaaehtoistyöpaikoista, enkä kyllä yllättynyt siitä, että melko vähän niitä oli tarjolla. Oli perus SPR, Unicef yms. järjestöt (lähinnä suuremmilla paikkakunnilla). Mutta se asia, mitä ajan takaa on se, että täällä oikeesti ollaan tässä asiassa valovuosia edellä. 

Jos niin paljon kiinnostaa, voitte ko. linkistä käydä katsomassa, mitä kaikkea vapaaehtoistyötä pelkästään täällä Worthingissa on tarjota. Tota mä tarkotan, Suomessa ei vaan oo tollasta Volunteer centeriä joka kylässä ja kaupungissa, selasin ton listan läpi ja siellä on vaikka kuinka paljon mielenkiintosia paikkoja, joihin vois itekkin mennä mukaan, kun vaan aikaa riittäis. 

worthingcvs.org.uk/doc/Public_Details_-_Card_(Half_A4_Size)_-_Live_Opportunities_-_Live.pdf